maanantai 15. heinäkuuta 2013

Linkitä blogisi

Hei!

Niin mielelläni kuin roikun Blogilistan ja keskustelupalstojen syövereissä etsimässä blogiini uusia tärppejä, haluan antaa myös lukijoille mahdollisuuden linkittää tähän postaukseen oman bloginsa.

Teen jokaisen kuukauden lopussa koosteen muutamista parhaista lukijoiden linkittämistä blogeista, joten vinkkejä saa heittää hamaan tappiin saakka. Huomioithan linkittäessäsi kuitenkin mainita muutaman asian:

1. Kuka kirjoittaa blogia? Oletko se sinä, ystäväsi vai joku muu mestarillinen kynäniekka?
2. Mikä on blogin aihepiiri?
3. Miksi blogi sinun mielestäsi ansaitsisi runsaamman lukijakunnan?

Mitä paremmin kuvailet blogia, sitä parempi. Käyn kuitenkin kaikki postaukseen tulleet linkit läpi, joten antakaa palaa! Suosittelen myös linkittämään ahkerasti tätä postausta, jotta se omakin suosikkisi saisi mahdollisimman paljon huomiota.


(Kuva someecards)


edit:// Koska blogeja voi linkittää ennalta määrittelemättömän ajan, suosittelen seuraamaan blogin päivityksiä esimerkiksi BlogilistanBloglovin':in tai Bloggerin / Google käyttäjäraadin kautta. Muista seurantamahdollisuuksista ilmoitan täällä, mikäli ne tulevat ajankohtaiseksi. Näin saat helpoiten tiedon blogisi mahdollisesta esittelystä, sillä en lupaa muistaa jokaiselle valitsemalleni bloggaajalle erikseen ilmoittaa :) Kiitos!

edit2:// Olen saanut niin hienoja blogiehdotuksia, että esittelen jo tämän viikon lauantaina yhden lukijan linkittämän blogin. Nyt siis kannattaa linkittää oma bloginsa ennen lauantaita 20.7. Muistakaa kuitenkin, että tämä on pysyvä postaus, joten kaikki jo linkitetyt blogit ovat mukana myös kuukausittaisia nostoja valitessani :) Tuhannesti kiitos kaikille linkittäneille!

- dannie

117 kommenttia:

  1. http://sunnydaysdarknights.blogspot.fi/

    Kirjoitan tätä blogia, ensimmäinen blogini ikinä jota on kohta kirjoitettu 1½ vuotta. Blogini kuuluu lifestyle-tyylisiin blogeihin mutta mukana on myös paljon muuta kuin jokapäiväinen elämäni, mielipidepostauksia, videoita ja lukijoiden toivepostauksia tulee aika usein. :-)

    EN halua olla itserakas tuon viimeisen kysymyksen suhteen ehkä sen takia koska olen panostanut ulkoasuuni ja monet eivät tee sitä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa ja pitää olla itserakas! Nurkkaan nyt perisuomalainen vaatimattomuus ;)

      Poista
  2. http://mariannejohanna.blogspot.fi/

    Minä kirjoitan blogia.
    Kirjoitan omista ajatuksistani ainakin mun mielestä kivalla tavalla.
    Blogini on uusi, joten lukijoita ei ole kuin lähelle 10 niin olisi kiva saada ihmiset huomaamaan tämä :)

    VastaaPoista
  3. mischievousmixture.blogspot.fi

    1 - kirjoittajana toimin minä :-)
    2 - lifestyle, kirjoitan elämästäni ja sen tapahtumista, ajatuksista sunmuusta !
    3 - olen panostanut postauksiin ja ulkoasuun ja omistaudun bloggaamiselle täysillä :>

    VastaaPoista
  4. http://lady-and-the-tramp.blogspot.fi/

    Kirjoittajana toimin minä. Tämä on täysi-ikäisen, mutta sopivasti lapsellisen hobitin päiväkirjamainen lifestyle blogi. Keskeisiä aiheita ovat sairastamani masennus ja sen vaikutus arkeen, terapia, ihmissuhteet ja mielipidekirjoitukset. Masennuksesta huolimatta mukaan mahtuu tietenkin hyviä ja aurinkoisia päiviä, jolloin kirjoitan iloisista ja hauskoista jutuista, sekä perus hömpästä (vaatteet, meikit, kynnet jne.). Lisäksi löytyy kuvataidetta, runoja, kokkailuja yms. sekalaista aktiviteettia.

    Miksi sitten ansaitsisin mielestäni tulla huomatuksi?

    Minun tapani laskea leikkiä on kertoa totuus - se on maailman hauskin juttu. Kerron blogissani siis avoimesti ja aidosti niin elämäni ilot, kuin surutkin, joka tuntuu olevan blogimaailmassa aika harvinaista. Yleensä vakavampia juttuja kirjoitetaan vain anonyymisti.

    VastaaPoista
  5. http://howhighistoohigh.blogspot.fi

    Kirjoitan kevyttä tyyli/muotiblogia, jossa pääpainona on lähinnä oman tyylini kehittäminen. Olen kirjoittanut How high is too high? -blogiani kohta kahden vuoden ajan, mutta en kyllä siltikään osaa sanoa, miksi ansaitsisin enemmän lukijoita :D Olen aloittanut bloggailun ihan vain sen takia, että saisin olla vuorovaikutuksessa muiden muodista kiinnostuneiden kanssa. Suuri lukijamäärä ei ole koskaan ollut päämääränä, sillä bloggailen intohimosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olenkin ehtinyt blogiisi tutustua jo ennen tätäkin.

      Poista
  6. http://irasixteendollars.blogspot.fi/

    Blogin takana hääräilee 19-vuotias avovaimo, joka avautuu elämästään, värjää tukkaansa pinkiksi, haalii kaikkea polkadot-kuviollista ja kuuntelee rockabillya. Pidän itseäni räiskyvänä persoonana, jolla on kielioppi hallussa, huumorintajua vaikka muille jakaa, mielipiteitä korvien välissä, mutta joka silti intohimoisesti shoppailee, hengailee asiattomasti kavereiden kanssa, valokuvaa, elää musiikista ja nauraa holtittomasti. Blogi on sekoitus kaikkea tätä.

    Koen omistavani paljon vapaa-ajastani blogille ja valokuvien laadulle, sekä erotun ehkä sentin verran massasta vaikken muiden ylitse olekaan, joten suosittelen tsekkaamaan blogini - oisihan se huikeaa jos tämänhetkisen lukijamäärän (23) perään tulisikin nolla lisää! :-)

    VastaaPoista
  7. 1, itse kirjoitan.
    2, lifestyleblogi, vaikka juttua on yleensä muustakin kuin pinnallisista fiiliksista ja tekemisistä
    3, En välitä periaatteessa lukijoista, kirjoitan blogia lähinnä itselleni. Mutta tuotan asiallista tekstiä ja postaukset ovat monipuolisia.

    http://hauskanbloginosoite.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. http://the-x-roads.blogspot.fi/

    Kahden 17-vuotiaan tytön lifestyle-blogi. Kirjoitellaan yhdessä ja erikseen.

    Blogi on uusi ja kaipailisi lukijoita. Pyritään postailemaan mahdollisimman usein ja tekemään blogista monipuolinen ja kiinnostava. Blogin ulkoasu on raikas ja selkeä. Toivoisimme, että blogi saisi enemmän lukijoita ja kommentit ovat aina myös tervetulleita! :)

    VastaaPoista
  9. Blogia kirjoittaa minä ja ystäväni Lumi.:)Ollaan 16 vuotiaita.
    Aihe on lifestyle/muoti.
    Blogia on kehuttu paljon, mutta lukijat eivät oikeen löydä sinne.

    http://hellosailor-lumimari.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  10. http://stressipallona.blogspot.fi/

    Blogia kirjoitan minä, 23-vuotias persoonallinen ja sanavalmis nuori nainen, joka rakastaa suomirokkia, valokuvailua, keikkoja, festareita, matkustelua, eläimiä ja luontoa.

    Blogini on lifestyle-blogi, mutta eroaa kyllä massasta. Ei pinnallista kulutushysteriaa, eikä tekotukkia, tekokynsiä ja tekoripsiä, vaan vähän erilaista elämää ja pienistä asioista nauttimista. Kokemusten ja muistojen keräilyä. Aiheet ovat monipuolisia, välillä varsin syvällisiäkin.

    Koska maailmassa on muutakin kuin shoppailua ja kulutusta. Lisäksi kirjoitan todella hyvää tekstiä mielenkiintoisista aiheista, osaan valokuvata, olen omaperäinen kaveri ja tykkään jakaa kokemuksia muiden ihmisten kanssa.

    VastaaPoista
  11. http://nniiina.blogspot.fi/

    ite kirjoitan :) blogi on lifestyle, joten juttuja ja postauksia löytyy laidasta laitaan. Löytyy videoita, 'erikoisempia' postauksia, asukuvia ja kaikennäköstä muutakin!

    En tiiä tohon viimeseen vastausta :-D mulla on omasta mielestä ihan tarpeeksi lukijoita, mutta totta kai uudet ovat tulleet, jos kiinnostaa lukea tämmösen landemuijan hömpötyksiä tylsistä päivistä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mennyt syystä tai toisesta roskapostiin :( Kiitos linkistä!

      Poista
  12. http://pimeanpelko.blogspot.fi/
    1. Kirjoittajana meitsi
    2. Laifstaili, ajankohtaisina aiheina normipäivien lisäksi hetki hetkeltä lähestyvä muutto ja jumalaton tatuointikuume.
    3. Koska blogistani puuttuu suurin osa elementeistä jotka massablogeihin liitetään: ei linssinsuojus- tai hedelmäaamupalakuvia, ei päivän asuja, ei kymmeniä turhia ja/tai samanlaisia kuvia, ei "hihi tänää kävin liisan kaa kaupungil, no täs kuvii ku ei mulla oikee muuta"-tekstejä. Ajatuksella ja pilke silmäkulmassa tehty blogi.

    VastaaPoista
  13. ♥ http://vanityclouds.blogspot.fi/

    1. Minäpä siellä, 19-vuotias kuopiolaismimmi, jonka asenne on rock ja väri pinkki :)
    2. Monipuolisen turhamaista lifestyle-hömppää, mukana videoita, My Little Ponyja ja Barbeja
    3. Täällä nyt muutamassa viestissä koitetaan kerätä pisteitä sillä että elämä on muutakin kuin kulutusjuhlaa, meikkejä ja glitteriä... Noh, he, jotka tulevat mainiosti toimeen sisäisen materialistinsa kanssa, voivat astua minun blogini ah, niin pinnalliseen maailmaan! 8) Täällä ei tarvii lukea vakavia pohdintoja ulkopolitiikasta tai edes itsetunto-ongelmista, kun päivän suurimmat murheet keskittyvät hiustenkiharruksen sietämättömään vaikeuteen. Tervetuloa kaikki te, joiden jalat on irronneet maasta jo aikoja sitten... ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kattavasta ja persoonallisesta esittelystä :)

      Poista
  14. www.fromdaytoday-karo.blogspot.fi

    tälläinen aika uusi 13 vuotiaan elämästä kertova blogi kiva jos käytte vilkaisemassa ja liitymässä lukijoiksi jos tykkäätte:)

    VastaaPoista
  15. 21v naisenalun kirjottama lifestyle-painotteinen blogi. Kuvat on poikkeuksetta isoja sekä hyvälaatusia ja tekstin määrä on tasapainossa kuvien kanssa (ei miljoonaa kuvaa ja rivi tekstiä, tai toisinpäin). Myös kielioppiin ja merkitykselliseen sisältöön on kiinnitetty huomiota.

    Postauksien aiheet vaihtelee maan ja taivaan välillä. Juttuu löytyy niin shoppailusta, matkustelusta, juhlista, omilleen muuttamisesta ku harrastuksistaki. Itseään kiinnostavat jutut on helppo löytää tunnisteiden avulla. Tervetuloa tutustumaan! :)

    http://www.liveyourlifewith.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  16. Vaikuttaa kiinnostavalta, kiitos :)

    VastaaPoista
  17. http://pirunpaska.blogspot.fi/

    1. Minä, 20 vuotias naisen alku kirjoittelen.
    2. Oma elämä, kuulumiset, kärjistetyt mielipiteet, ajatuksia, kuvaoksennuksia...
    3. Blogini on mielipiteitä jakava ja minuun on myös helppo samaistua jossain asioissa. En ole juttunut yhteen tiettyyn aihepiiriin, vaan kerron hieman kaikesta. Myös syvällisempää kirjoitusta löytyy.

    VastaaPoista
  18. Lily.fi/blogit/kristacharlotta

    Kirjoitan itse blogia. Olen kirjoittanut kuukauden verran ja blogini käsittelee pääasiassa jokapäiväistä elämääni. Postauksia tulee useamman kerran viikossa. Pääasiassa kirjoitan päivistäni, mukana on päivän asu kuvia, muoti-ja kauneusjuttuja ja asiaa aiheesta ja sen vierestä. Alkupään kuvat hieman huonolaatuisia koska huono canonin kamera käytössä, nyt upouusi olympus. Blogini andaitsisi lisää lukijoita sillä kirjoitan melko perinteistä blogia omalaatuisella ja persoonallisella tyylillä ja postailen useasti:) (enkä ylikäytä hymiöitä;)saan asiani perille ilman niitäkim)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sinulla on uusi kamera :) Kiitos linkistä!

      Poista
  19. http://shoppailusivusto.blogspot.fi/

    Blogia päivittelee sännöllisesti töissäkäyvä äiti, intohimoinen shoppailija. Olen aina seurannut aktiivisesti verkkokauppojen nettisivuja ja ollut tietoinen kaikenmaailman alennuksista ja uutuuksista eri sivustoilla ja ajattelin alkuvuodesta, että alan kokoamaan noita juttuja blogiin asti, kun niitä joka tapauksessa päivittäin seuraan muutenkin, niin ehkä niistä olisi hyötyä muillekkin :) Tällä hetkellä elämä on sen verran kiireistä, että minulla sivustoa päivittämässä yksi apulainenkin, joka takaa sen, että päivityksiä tulee säännöllisesti päivittäin :)

    Tällaisia sivustoja on kyllä muitakin, mutta itse olen huomannut että niitä päivitetään välillä niin harvoin, että kaikki tarjoukset ja alennuskoodit eivät koskaan pääse välttämättä ajoissa lukijoille asti :/

    Järjestämme myös säännöllisesti arvontoja lukijoille, kun huomaamme että lukijoita on tullut lisää. Tällä hetkellä suunnitelmissa on myös ensimmäinen lukijoiden blogikirppis, josta juuri kirjoitimme blogissa. Meillä on myös Facebook-sivut: https://www.facebook.com/pages/Shoppailusivusto/425827224179425

    Olisi mukava saada uusia lukijoita ja sitä myötä ehkä lisää uusia ideoita lukijoiltamme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta, kiitos :) Olen huomannut tämän saman "ongelman", että juuri tämän kategorian blogeja / sivustoja päivitetään turhan harvoin.

      Poista
  20. http://perrhana.blogspot.fi/

    Olen pitänyt blogia vasta n. 2 kk, joten sen sisältö ja tyyli ei ole vielä vakiintunut täysin (eikä varmaan ikinä vakiinnukaan :D). Blogissa jaan kuulumisia, mielipiteitä, valokuvia ja reseptivinkkejäkin eli kaipa se sitten on sellainen lifestyle-blogi :)

    En ajattele niin, että miksi blogi ansaitsisi runsaan lukijakunnan. Tätä on vaikea selittää. Uskon, että hyvää päivää kirvesvartta ei vetoa suureen yleisöön, vaan sillä tulee olemaan rajallinen lukijakunta. Blogi ansaitsisi enemmän näkyvvyyttä sen takia, että tämän tyylisistä blogeista pitävät löytäisivät sinne minun laiskasta pr-toiminnasta huolimatta :)

    VastaaPoista
  21. http://drivetomysunset.blogspot.fi/

    Blogia kirjoitan minä itse, ihtohimoinen shoppailija joka rakastaa muotia, varsinkin klassisen kaunista tyyliä, kenkiä ja laukkuja. Kyseessä on siis lifestyle tyylinen blogi jossa päivittelen asujeni ohella myös ihan kuulumisiani, matkusteluani jne..
    Olen ruennut panostamaan paljon kuviin, ulkoasuun sekä tekstiin ja alussa lukijoita satelikin mukavasti mutta yhtäkkiä se vaan tyssäsi. Tottakai blogia olisi kiva kirjoitella suuremmalle lukijakunnalle ja siksi koitan mainostaa blogiani ahkeraan tahtiin. Mukava jos tykkäät blogistani ja kiitos jo etukäteen jos pääsen postaukseesi! :) Hauskaa kesän jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  22. http://anniqamix.blogspot.fi/

    1. minä, Annika neljätoista vuotias
    2. lifestyle, eli kirjoitan päivieni menoista ja tuloista, elämästäni ja joskus jopa mielipiteiden kaltaisia postauksia pienin sanoin suurella tarkoituksella
    3. olen blogannut kolme vuotta pienillä ja vähän isoimmillakin tauoilla ja omistanut ne hiukkasetkin lukijat mutta silti olen jaksanut blogata koska_rakastan_sitä, koska saan ilmaista itseäni kuvilla ja teksteillä, koska en ole luovuttaja vaikka välillä tekiskin mieli. Olen myös panostanut koko blogiin ja välillä niin paljon että hiuksetkin tekisi mieli repiä irti päästä koska jokin ei onnistu. En ole koskaan ottanut lukijoita lukija-lukijasta koska haluan että blogini on aidosti kiinnostava, eikä vain läjä numeroita lukijapalkissa, turhana tukkeena blogilistalla unohdettuna.

    VastaaPoista
  23. Blogin kirjoittajana toimin minä. Rakastan muotia ja sisustusta, mutta bloggaan myös monesta muustakin asiasta.
    Blogini on lifestylea, joka sisältää muotia, kauneutta ja sisustusta, mutta myös paljon muuta, esim. päivän asukuvia, muutamia ruokareseptejä ja shoppailulöytöjä.
    Blogini ansaitsee mielestäni "mainostusta", koska minulla on vain kolme julkista lukijaa. Vaikka bloggaan samoista asioista kuin muutkin, mielestäni ainakin osista teksteistäni löytyy persoonallista otetta ja minulle tyypillistä outoa huumoria. Laitan myös joka postaukseen ainakin yhden kuvan, ettei blogi olisi niin tylsää luettavaa!

    Tervetuloa tutustumaan: http://erikanelamaa.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
  24. http://heyletsgogetlost.blogspot.fi/

    1. Blogia kirjoittaa 22-vuotias tyttö, joka uskaltaa unelmoida ja kotisohvan sijasta istuu paljon mielummin lentokoneissa ja -kentillä kohti tuntemattomia.

    2. Kolmevuotias Hey Let's Go Get Lost on matkablogi, joka kertoo reppureissuista persoonallisella twistillä. Aiemmat postaukset keskittyvät surffaamiseen Marokossa, reppureissaamiseen Australiassa, chillaamiseen Balilla sekä Euroopan Interrailin lisäksi muihin karkumatkoihin, joita keksin toteuttaa päivän varotusajalla, kun pää alkaa hajoamaan tarpeeksi elämään Kalliossa ! Luvassa seikkailuja, no-plan-plan -mentaliteettia, juhlimista sekä pohdintoja itsestä ja elämästä. LETS GO GET LOST! :)

    3. Mielestäni blogini ansaitsisi isomman lukijakunnan, sillä valokuvausta harrastavana ja kirjoittamista rakastavana panostan blogiini, mutta jostain syystä lukijat eivät löydä blogiini ! Olen lähdössä kahden kuukauden päästä VAIHTOON MADRIDIIN vuodeksi, joten kirjoittamista ja innostusta blogiin riittää. Olisi mukava jakaa seikkailujani ja tarinoitani muillekin :) Ja vaikka nyt postaustahtini onkin ollut harvempi, asia muuttunee vaihdon sekä sen jälkeen puolen vuoden työharjoittelun vuoksi, kun pääsen takaisin "asian juurelle". Suunnitteilla on suorittaa työharjoittelu ehkäpä Mexicossa..!

    PS. Tageistä pääset suoraan tietyn reissun (esim. Bali) postauksiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse suunnitellut muutaman kuukauden matkaa Etelä-Amerikkaan, kunhan saan tietyt velvoitteet Suomessa pois päiväjärjestyksestä. Ihan mahtavaa siis, että tänne päätyi myös linkki matkailuun keskittyvään blogiin. Kiitos siis mielenkiintoisesta linkistä ja onnea Madridiin! :)

      Poista
  25. http://bypihla.blogspot.com

    1. Kirjoittajana toimin minä, muotia ja sisustamista rakastava lukiolaistyttö
    2. blogini sisältää muotia, sisustusta, matkustelua (lähden kohta Italiaan), lifestyleä yms
    3. Olisi mukavaa saada blogini hieman suuremman yleisön tietoon, ja tätä kautta ehkä saman henkiset ihmiset kuin minä löytäisivät blogiini :-)

    VastaaPoista
  26. http://stonegraybutterfly.blogspot.com/


    1. Minä, 28 vuotias tyttövauvan äiti ja ikuinen teinihörhö.
    2. Sellainen nettipäiväkirja; fiilistelyä, muistoja, ostoksia, sisustusta, jne...
    3. Kiva olis löytää uusia blogistani kiinnostuneita henkilöitä :)

    VastaaPoista
  27. http://sininpaivakirja.blogspot.fi/

    1. 20 vuotias nuori haaveilija
    2. Lifestyle/tyyliblogi
    3. Kirjoittelen ahkerasti ja olen panostanut blogin ulkonäköön ja halusin tehdä siitä helpon luettavan. Kirjoitan monipuolisesti erilaisista aiheista ja minusta on hauskaa keksiä uutta kirjoitettavaa ja kuljen aina kamera toisessa kädessä.

    VastaaPoista
  28. http://suikkaa.blogspot.fi/

    1. Minä itse toimin kirjoittajana.
    2. Kirjoittelen omasta elämästäni, tykkään valokuvata, shoppailla ja milloin mistäkin kirjoittelen. Mitään päivänasu kuvia ei blogissani ole, kuin harvoin.
    3. Kirjoittelen blogiani lähinnä itselleni, mutta siitäkin huolimatta uudet lukijat olisivat erittäin tervetulleita.

    VastaaPoista
  29. sarsna.blogspot.fi

    Ysiluokkalainen tyttönen kirjoittelee lifestyleblogia. Raapustelen blogiini pääosin vaatteista, kavereista, mieltä askarruttavista asioista ja elämästä ylipäätään. Olen panostanut ulkoasuun ja kirjoittelen itseni vuoksi, mutta tottakai ne lukijatkin piristää päivää. :)

    VastaaPoista
  30. www.zeninan.com

    1. Olen blogin kirjoittaja. Alle 3-kymppinen mammanalku, joka rakastaa kaikkea kaunista ja haaveilee suurista.
    2. Blogin aihepiiri on käytännössä lifestyle. Aiheet pyörivät enemmän ja vähemmän aina oman arkielämäni ympärillä. Suuntaviivoina kuitenkin muoti, perhe, hyvä ruoka ja arjen luksus.
    3. Blogini on hiljalleen löydetty melko hyvin, mutta uudet lukijat ovat aina tervetulleita, sillä edelleen pienestä blogista voidaan puhua. Pyrin kehittämään blogia niin sisällöllisesti kuin ulkomuodollisesti jatkuvasti ja tärkein palaute tulee lukijoilta. En kirjoita pelkästään itselleni, vaan haluan myös lisää vuorovaikutusta lukijoiden kanssa.

    Terkuin Niina by Zenina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, blogi näyttää kauniilta :)

      Poista
    2. Tämä blogi on nyt esitelty. Katso esittely http://paivanblogi.blogspot.fi/2013/07/zeninan.html linkin takaa!

      Poista
  31. http://eksynytsankari.blogspot.fi

    1. 17v tytsy, joka opiskelee sähköasentajaksi.
    2. Lifestyle tyyppinen, jossa kirjottelen elämästäni, opinnoistani sekä tietenkin vapaa-ajasta. Kuvilla ja positiivisella asenteella höystettyjä kirjoituksia.
    3. Olisi tosi mahtavaa jos useammat ihmiset huomaisivat pienen blogini ja rohkaistuisivat kommentoimaan - rakastan kommentteja ja tulen tosi iloiseksi aina kun sähköpostiin kilahtaa ilmoitus uudesta kommentista.

    VastaaPoista
  32. http://mirvalife.blogspot.com

    1. 20v aloittava eläintenhoitajaopiskelija eli minä
    2. Blogin aiheet ovat laidasta laitaan kaikkea elämästäni mikä milloinkin on ajankohtaista. Viime talven vietin Argentiinassa joten matkailu on iso osa blogiani. Jonkinlaista hippeilyä myös havaittavissa.
    3. Toivon uusia lukijoita, koska haluaisin kommentteja ja ajatuksia teksteistäni. Lisäksi toivon että jos saan aikaiseksi tehtyä useammin tee se itse-postauksia muut saisivat inspiraatiota.

    VastaaPoista
  33. http://meanwhileintre.blogspot.fi/

    1. 19 vuotias graafinen suunnittelija Tampereelta kirjoitellut blogia nyt noin vuoden ajan :-)
    2. Lifestyle blogi muotipainotteisilla postauksilla. Kirjoittelen omasta elämästä sen mitä "sylki suuhun tuo" pyrin olemaan blogissa sellainen kuin itsekkin olen ihan in real life :-)
    3. Kukatahansa etenkin pienempien blogien kirjoittajat haluaisivat lisää lukijoita :--) Itselläni on noin 50 lukijaa. Olisi ihanaa päästä enemmän vuorovaikutukseen lukijoiden kanssa. Kommentit ja ajatukset blogistani kiinnostaa kovasti :--)

    VastaaPoista
  34. http://taija-pieceofmyworld.blogspot.fi/

    1. 15-vuotias teinityttö Itä-Suomesta, eli mie(:
    2. kirjotan elämästäni ja pyrin kirjottamaan omalla murteellani, kuitenkin niin että kaikki ymmärtävät mistä kirjoitan
    3. Oon tosi innostunut bloggaamisesta ja haluaisin enemmän lukijoita, koska oon kinnostunut muidenkin mielipiteistä asioihin joista kirjotan. Oon myös valmis tekemään videopostauksen, jos löytyy innokkaita lukijoita jotka sellaista toivovat. Ja tietenkin ottaisin lisää lukijoita vastaan ilomielin, koska tällä hetkellä lukijoita blogillani on 1 kappale (:

    VastaaPoista
  35. http://womanwithbigbag.blogspot.fi/

    Kirjoitan blogia itse. Olen 18 vuotias lähihoitajaksi opiskeleva naisen alku joka rakastaa shoppailua ja ylipäänsä muotia.
    Blogini kuuluu lifestyle ja muoti blogien kategoriaan vaikka välillä kirjoitankin mielipide postauksia ja vastaan lukijoiden esittämiin toiveisiin. Haluaisin saada blogilleni uusia lukijoita jotka tykkäisivät lukea ajatuksia minun näkökulmistani.
    Vaikka olenkin kirjoittanut blogia lähes vuoden en ole vielä mikään täydellinen kirjoittava, vaikkakin kuka meistä olisi? Eihään kukaan ole täydellinen, vaan jokainen kehittyy koko elämänsä ajan.
    Kiva jos viitsit vilkaista :)

    VastaaPoista
  36. 1. Blogia kirjoittelee 21v äiti, joka on hurahtanut lastenvaatteisiin. Niitä siis näkyy blogissa paljon. :) Ammatiltani olen lähihoitaja ja tällä hetkellä kotiäitinä.
    2. Blogin aihepiiri sijoittuu pikkulapsiarkeen ja kaikkeen omaan elämääni liittyvään. Minulla on 11kk ikäinen neito, Nella. :)
    3. Tykkään tosi paljon saada kommentteja ja on ihanaa saada vertaistukea ja jutella samanhenkisten ihmisten kanssa. Blogin kautta olenkin tutustunut ihaniin ihmisiin! :)

    VastaaPoista
  37. http://mirandaslittlelife.blogspot.fi/

    heh.. unohdin vissiin esitellystä linkin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä sellaisilla tekeekään? :D Ei vaan kiitos myös linkistä, esittelysi on vastaanotettu!

      Poista
  38. http://useless-panda.blogspot.fi/

    1. minä kirjotan
    2. lifestyle (johon kuuluu isolla osalla lautailu, vaatteet ja kuvaus)
    3. persoonallinen kirjotustyyli ja monipuolinen valikoima aiheista

    VastaaPoista
  39. http://labelsandlove-resa.blogspot.fi

    Olen 16-vuotias lukion aloitteleva tyttö ja kirjoittelen tätä Labels and Love blogiani. Blogini on perustettu maaliskuussa 2012, eli jo yli vuoden ajan olen sen ääressä puuhastellut.

    Blogiani sanoisin lifestyle ja muoti blogeihin kuuluvaksi. Aiheet riippuvat aina osittain siitäkin millainen jakso minulla elämässäni on. Toisinaan (kuten juuri nyt kesällä), blogissani pyörii melko paljonkin matkustukseen liittyviä postauksia. Näin muuten yleisimpinä aiheina ovat vaatteet, kosmetiikka sekä kaverit ja vapaa-aika. Itse harrastelen laulamista, teatteria, tanssimista, bloggailua sekä tietenkin shoppailua. Matkustelen usein ja blogissani vilahtelee paljon kuvia eri puolilta maailmaa samoin kuin kuvia ostoksistani ja ystävistäkin.

    Itsestäni tuntuu pahalta sanoa, että "ansaitsisin lisää lukijoita", koska uskon, että jokainen saa mitä ansaitsee. Olen kuitenkin tehnyt paljon töitä blogini eteen ja käytän usein joutoaikani postausten suunnitteluun yms. Tiedän, etten ole se maailman paras bloggaaja ja että blogissani on vielä vaikka kuinka parannettavaa, kunhan vain aikaa riittäisi. Lukijat tuovat myös itselleni inspiraatiota postailla, vaikka kuinka olisi huono päivä, tai ei yhtään kiinnostaisi istua tietokoneen ääressä. Haluaisin myös luoda suurempaa vuorovaikutusta lukijoitteni kanssa. Olisi kiva kuulla toiveita ja parantamisehdotuksia siihen mitä teen. Ilahdun aina suuresti, kun sähköpostini ilmoittaa odottavasta kommentista. Lisäksi olen myös suuresti kiinnostunut kirjallisuudesta. Nautin niin lukea kuin kirjoittaa. Olisi mukavaa, mikäli voisin joku päivä "normaalin" työni lisäksi toimia myös bloggaajana. Voihan bloggauksestakin aina nousta ammatti, mutta tällä hetkellä on vielä melko aikaista sanoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Resa kattavasta esittelystä, johon on selvästi panostettu :)

      Poista
  40. http://viimeinen-nuotti.blogspot.fi/

    Blogia kirjoittelen minä, 18-vuotias tyttö Savosta.

    Aihepiiri heittelee sieltä tänne, tykkään valokuvata, matkustaa, shoppailla, liikkua yms. Elämää siis yleensä.

    Olisi niin mahtavaa saada lisää lukijoita, koska rakastan blogiani, haluaisin lisää inspiraatiota siitä, että blogini kiinnostaa ihmisiä. Olisi myös ihana saada positiivisia kommentteja (toki rakentava palautekin on tärkeää, mutta usein se menee vain haukkumiseksi). Eli, haluaisin saada tulosta aikaan :D

    VastaaPoista
  41. http://sufy-map.blogspot.fi/

    21-vuotias vaimoke kirjoittelee Tamperrreelta. Tänne kotiuduttiin vuosi sitten Kuopiossa asumisen jälkeen. Teen toimistohommia osa-aikaisesti ja kaikkea muuta siinä sivussa. :)

    En koskaan ole varsinaisesti rajannut aihepiiriä, mutta aika paljonhan se pyörii valokuvauksen ympärillä. Blogi on kanava purkaa kuvausharrastuksen tuotokset ja jakaa välillä arkipäivän tapahtumia.

    Blogiani perustaessa tarkoitukseni ei todellakaan ollut äärettömän lukijakunnan kartoittaminen, eikä ole edelleenkään. Satunnaisia kommentteja saan ja totta kai ne piristävät mieltä. Blogin pitäminen on ehdottomasti rakkain harrastukseni kuvaamisen lisäksi, jos joku tykkää seurata näitä molempia, niin totta kaihan se kannustaa siinä lisää. :)

    VastaaPoista
  42. http://jennimyy.blogspot.fi/

    18-vuotias minä, eli Jenni-tyttö on blogin kirjoittaja. Blogeja minulla on ollut kaksi ennen nykyistä, ja olen kirjoittanut blogia vuodesta 2011, nykyisen aloitin lokakuussa 2012, ja blogi uudistui vähän yli kaksi viikkoa sitten. Kirjoitan blogia omaksi ilokseni ja se on hyvin päiväkirjamainen, en siis ole vetänyt viivaa siihen mitä sinne kirjoitan ja mitä en. Kategoriaksi sanoisin lifestyle-valokuvaus-joku random-hässäkkä.

    Lukijakuntani on ollut aina suhteellisen pieni, ja olen aina ollut hyvin kiitollinen heille jotka blogiini liittyvät ja jotka blogistani pitävät. Joka kerta kun joku blogiini liittyy kera kommentin "sun blogi on ihana", punastun ja alan pomppia tuolissani, melkein itken onnesta. Koska se tunne on vain niin ihana kun joku aidosti pitää blogistani.

    En osaa vastata kunnolla viimeiseen kysymykseen, koska kuten viime kappaleesta ilmenee, olen kiitollinen lukijoille, enkä halua havitella kolmea tuhatta lukijaa. Mielestäni jokaisen pitäisi liittyä blogiin jos pitää blogista oikeasti, ei vain sen takia että blogi on suosittu ja sinne on sen takia ikäänkuin "pakko" liittyä.

    (Olen huono esittelemään omaa blogiani, anteeksi :S)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä esittelystä (joten anteeksipyyntöä "huonosta" ei hyväksytty) :)

      Poista
  43. notyouanyway.blogspot.fi

    1. Ihan itse kirjoitan ja oon 13-vuotias (:

    2. Hmmmm, ehkä life-style ja valokuvaus blogi enimmäkseen:) Ennen nykyistä blogia minulla on ollut 2 blogia. Toista kirjoitin yksin ja toista kaverin kanssa. (--:

    3. Koska se on niin ihana tunne kun tulee yksikin uusi lukija!! Ja sitten parasta siinä on se että joku lukee sitä. On tylsää jos kukaan ei lue blogia, se olis vähän niinkun puhus itselleen. Ja lukijoiden mukana tulee kommentteja ja se pelastaa aina päivän kun tulee joku ihana kommentti(-----:!!!!

    VastaaPoista
  44. http://paulanploki.blogspot.com.es

    Juuri uunista tullut tuore 14-vuotiaan heppatytön blogi. Blogissani kirjotan hevostelusta, mutta lifestyle-postauksiakin tulee kirjoitettua sitten tulevaisuudessa. Kuvat ovat ihan hyvälaatuisia :)

    VastaaPoista
  45. http://sinimarjan.blogspot.fi

    17 vuotiaan tytön blogi. Pikkukaupungista kotoisin, nykyisin pääkaupunkiseudulla asuva vaatetusalan opiskelija. Blogissa kosmetiikka ja muoti pääosissa, mutta omaa elämääkin raollaan olevassa laatikossa mukana. Jos täytyisi valita yksi sana/aihe kuvaamaan blogia, olisi se kauneus.

    1. Minä itse :)

    2. Kauneus on aihepiiri, muotia ja kosmetiikkaa käsitellään :)

    3. Mulla on omasta mielestäni laadukas blogi, simppeli ulkoasu jota ymmärtää, selkeä teksti, kuviin panostettu ja en vaan päivitä mitä olen tehnyt ja ota kuvia kameran linsseistä. Kuvat ja teksti liittyvät toisiinsa, ja niissä on jotain aihettakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä blogi on nyt esitelty :) Kyseiseen esittelyyn pääsee http://paivanblogi.blogspot.fi/2013/07/lukijan-blogi-sini-marja.html tämän linkin kautta. Onneksi olkoon!

      Poista
  46. Heipsulivei! Olen Pauliina, pian 16-vuotias tyttö Helsingistä. Blogissani pääset kurkistamaan maailmaani laadukkaiden kuvien ja elämäniloisten kirjoitusten saattelemana. Tervetuloa seuraamaan mukaansatempaavaa blogiani, jonka tavoite on antaa lukijoille auringonpaistetta jokaikiseen päivään! :-)

    http://kisstherain-p.blogspot.fi/

    Blogini on lähinnä lifestyle- ja muotiblogi.

    VastaaPoista
  47. http://tuumastataiteeseen.blogspot.fi/

    Bloggaaja on 25 -vuotias taiteilija. Pohdin elämän ja sosiaalisen kulttuurin peruskysymyksiä joskus kiusallisenkin realistisesti, kaunistelematta. Ruoskin itseäni kasvamaan taiteilijana ja ihmisenä. Olen rehellinen ja avoin. Uskallan olla ruma.

    Rajua rakkauttaa itseäni ja maailmaa kohtaan.

    Elämäntapablogini kertoo vaihtoehtoisesta tavasta elää.

    VastaaPoista
  48. http://showjatkuu.blogspot.fi/

    1. Oma blogini
    2. lifestyle
    3. lukijat tuo aina lisämotivaatiota :)

    VastaaPoista
  49. http://vinskin.blogspot.fi

    1. Kirjoitan itse blogia
    2. Pääosin länsisiperianlaika Vinskin elämä. Mukana myös omaa valokuvausta ja joskus myös mielipidetekstejä koiramaisista aiheista.
    3. Suurempi lukija määrä motivoi tekemään "parempia" postauksia :-)

    VastaaPoista
  50. http://vaaleanpunainenhaalari.blogspot.fi/

    Kirjoitan blogia itse ja se käsittelee elämää(ni) laaja-alaisesti, mutta postaukset keskittyvät pääasiallisesti vaatteisiin, shoppailuun ja toisinaan myös kokkailuun, eli suurimpiin mielenkiinnon kohteisiini. Pyrin ottamaan asiat humoristisella kannalla ja pitämään sisällön mielenkiintoisena, joten yritän välttää näitä mihin monet bloggaajat sortuu, kuten: "sori, en oo päivittäny ikuisuuksiin. ideoita kaipaisin?"

    Olen siis yleensä vähän idearikkaampi, enkä tee ihan täysin turhia postauksia, vaikka sehän on tietysti mielipideasia ketä kiinnostaa, että poltin jalastani nahkat lihapullakastikkeella, mutta... Luulisi nyt erottuvan joukosta.

    Lukijoita kaipailisin, koska toisin kuin monissa muissa blogeissa minun blogissani on yleensä luettavaakin, eikä vain kasapäin kauniita irrelevantteja kuvia vailla muuta sisältöä. En siis tässä tapauksessa tarkoita valokuvausblogeja, jotka ovat oma asiansa vaan näitä lifestyleblogeja, jollainen minunkin blogini on.

    VastaaPoista
  51. http://redgerberagirl.blogspot.fi/

    Minä itse kirjoitan tätä blogia.

    Blogissa käsittelen silmiin pistäneistä uutisia ja juttuja, jotka tavalla tai toisella herättävät kysymyksiä sisälläni.

    Isona tekijänä myös terveys, jota tavoittelen salitreenin ja pesko-lakto-ovo-vegetaristisen ruokavalion avulla.

    Silloin tällöin myös kynsipostauksia, (jotka ovatkin olleet suosittuja) harrastuksena kynsien koristelu ja lakkailu.

    Kommentit ja uudet lukijat ovat lämpimästi toivottuja, blogi on suht tuore ja vaikka vierailijoita on paljon loistavat kommentit poissaolollaan :) Olisi hauska saada muita ihmisiä pohtimaan kanssani esille tuomiani asioita - uusien näkökulmien kautta sitä oppii tarkastelemaan asioita eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, blogi vaikuttaa kiinnostavalta :)

      Poista
  52. 1. Minä kirjoitan blogia. Olen ylihuomenna 16- vuotta täyttävä lukioon menevä tyttö. Harrastan tanssia, valokuvausta sekä kynsien laittoa. Tykkään myös leipoa paljon. Poikkean sinänsä massasta, että silmäni karsastaa.
    2. Aihepiiri on lifestyle, kerron omasta elämästäni.
    3. Lukijat ovat todella ihania ja kommentit heiltä piristävät aina. Tällä hetkellä minulla on kolme lukijaa, tosin olen kiitollinen niistä. Olisi mukava, jos moni muukin löytäisi blogiini. :)

    http://roosanover.blogspot.com/

    VastaaPoista
  53. 1. minä kirjoitan blogia. 17-vuotias tyttö.
    2. aihepiiri on valokuvaus
    3. lukijat piristää ja motivoi enemmän päivittelemään.

    ausku.blogspot.fi

    VastaaPoista
  54. http://kesytonsydan.blogspot.fi/ - mun oma blogini. :-)

    19-vuotias nuori tyttöihminen singahtaa Kanadassa vietetyn huikean vaihtarivuoden jälkeen Skotlantiin opiskelemaan liikuntatieteitä Stirlingin yliopistoon. Opinnot alkavat syksyllä 2013, mutta sitä ennen on vielä paljon tekemistä ja koettavaa! Ulkomaiden lisäksi lähellä sydäntäni ovat teatteri, liikunta, kirjoittaminen ja elokuvat.

    Lukijoita on aina kivaa saada lisää, koska sitä kautta pääsee tutustumaan myös muiden ihmisten blogeihin! Blogistani on varmasti myös hyötyä niille monille, jotka suuntavat/harkitsevat lähtevänsä ulkomaille - ja erityisesti Britanniaan - opiskelemaan. Uskon, että monia huvittaisi lueskella elämästä toisessa maassa ja sitä myöten ihan erilaisessa ympäristössä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Opiskelusi Skotlannissa kuulostavat mielenkiintoiselta :)

      Poista
  55. http://scissorsjenna.blogspot.fi/?m=1

    kirjoitan blogia itse, lifestyle tyylinen blogi siis. Mukaan kuuluu kuntosali, ihanat ihmiset, parturi-kampaajaksi opiskelu, shoppailu, joukkuevoimistelun valmentaminen, suuret kuvat ja kaiken maailman höpöttely :) kirjoitan monta kertaa viikossa.

    Olen kirjoittanut jokusen kuukauden mutta lukija määrä on pysynyt samana ja en haluaisi että bloggaaminen lopahtaisi heti alkuunsa. Omaksi ilokseni lähinnä olen kirjoitellut ja ihanat ystävät kommentoivat kyllä julkaisujani. Mutta olisi upeaa saada edes 10 vakituista lukijaa keitä oikeasti kiinnostaisi. Mutta ehkä minun pitäisi vain olla kärsivällisempi. On kuitenkin tullut kommenttia myös tuntemattomilta muutaman kerran ja ai että kun se piristää päivää ja saa motivaation heti nousuun :) olisi mahtavaa saada niitä tuntemuksia lisää että jotakuta oikeasti kiinnostaisi. En voi edes haaveilla 20 lukijan määrästä sillä se tuntuu mahdottomalta mutta jos blogini saisi jotain mainostusta olisin kiitollisempi kuin koskaan :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti olet jaksanut kirjoittaa :) Käyn pikimmiten katsomassa blogiasi.

      Poista
  56. Hei! Mulla ois ehdottaa ruokablogiani, johon postaan kaikenlaisia kotonani tekemiäni herkkuja, niin suolaisia kuin makeita. Reseptit ovat yleisesti ottaen melko helppoja, mutta kiinnitän kuitenkin paljon huomiota estetiikkaan. Tulevaisuudessa olisi tarkoitus alkaa tehdä video-ohjeitakin. Tervetuloa mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itselläni on ainakin tarvetta simppeleille resepteille :)

      Poista
  57. http://livelovelaugh-ronja.blogspot.fi/

    Kirjoitan blogia itse. Kyseessä on lifestyle- ja tyyliblogi, jota olen kirjoitellut vuoden verran. Blogia siis kirjoittelee parturi-kampaajaksi opiskeleva tyttömäinen tyttö. Postauksia tulee 1-3 päivän välein, ja postauksissa lähinnä lifestyleä, päivänasuja ja toivepostauksia tullessa toteuttelen niitä!
    Blogiini on panostettu, niin postauksiin kuin blogin ulkoasuunkin. Lukioista lukee hyvä mieli ja kivat kommentit piristää päivää kummasti! :)

    VastaaPoista
  58. 60kiloarautaa.blogspot.com

    Vieläkö ehtii ;D Oma blogini siis kyseessä. Blogi on treeniaiheinen ja pyrin kirjoittamaan omalla kärkkäällä tyylilläni ja herättämään ihmisiä ajattelemaan omilla aivoilla kaiken fitnessvillityksen keskellä. Aihepiirit tulevat usein muista blogeista ja saatan tarttua johonkin huomaamaani epäkohtaan tai väärinkäsitykseen.

    Blogille toivoisin huomiota ja enemmän lukijoita nimenomaan siksi, että aloittelijatkin huomaisivat ettei kaikki ole niin mustavalkoista eikä kaikkien treeniblogien vinkkejä tai juttuja kannata ottaa ihan täysillä ja tosissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomaisen hyvin ehtii! Itse olen nukkunut. Lukijan blogin esittelyjä teen tästä eteenpäin kerran viikossa, jolloin mukana valinnassa ovat aina automaattisesti kaikki tähän postaukseen linkitetyt blogit.

      Poista
  59. Tervehdys,

    Tämä matka -blogia kirjoittaa 42-vuotias nainen Oulusta. Matkustan kymmenisen kertaa vuodessa Euroopassa ja pitkiä mantereelta toiselle suuntautuvia matkoja kertyy vuodessa muutama. Myös kotimaan matkailu on hyvin edustettuna. Kulmaa kirjoittamiseen haetaan joko kahden aikuisen ihmisen vinkkelistä, tai kahden pienen pojan korkeudelta.

    Olen omatoimimatkaaja, joka turvautuu matkatoimistoon silloin kun se on kustannustehokkuuden kannalta parempi vaihtoehto. En enää nuku dormeissa, sorrun joskus keskiluokkaiseen kulutukseen, mutta toisaalta nukun nurisematta vaikka autossa ja juon pussikaljaa puistoissa.

    Pidän kirkkohistoriasta ja mielenkiintoisista, jopa makaabereista historiallisista yksityiskohdista. Mistään tuskaturismista ei kohdallani kuitenkaan ei ole kyse.,

    Tunnen suurta intohimoa kauniisiin maisemiin, pieniin kujiin, karttoihin, kasveihin ja pikkuisiin tarpeettomiin nippelitietoihin.

    Toivottavasti nautit matkasta kanssani.

    _Ystävän kanssa on matka määränpäätä tärkeämpi_

    http://tamamatka.pallontallaajat.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kävinkin blogiasi tutkailemassa jo "hiljaiseloni" aikana ja mielenkiintoiselta vaikutti! Kiitos siis hurjan paljon linkistä!

      Poista
  60. Littlelightsinmyheart.blogspot.fi

    Olen 18-vuotias ja kirjoittelen lifestyle tyylistä blogia. Ehkä voi ajatella massablogiksi, mutta eroaa muista, sillä kuviin on panostettu todella paljon. Rakastan valokuvaamista, joten blogin pääpaino onkin hyvälaatuisissa, inspiroivissa kuvissa. :)

    VastaaPoista
  61. http://roosaran.blogspot.fi/

    Kaksi 15 vuotiasta tyttöä kirjoittelee lifestyle-blogia enemmän kuvia kuin tekstejä :)

    VastaaPoista
  62. http://justtwolittletowngirls.blogspot.fi/

    Meitä on kaksi kammottavaksi... eli kaksi 16-vuotiasta toistensa kämppistä kirjotellaan tarinoita hieman tärähtäneestä elämästämme ( :

    VastaaPoista
  63. http://justtwolittletowngirls.blogspot.fi/

    meitä on kaksi kammottavaksi... eli siis kaksi 16-vuotiasta taidelukion opiskelijaa, toistensa kämppistä kirjotellaan ja kuvataan meidän tärähtäneestä elämäntavasta ( :

    VastaaPoista
  64. http://onesmilecanchangeyourlife.blogspot.fi/

    1. MInä kirjotan
    2. Lifestyle
    3. On kiva huomata et joitaki kiinnostaa :)

    VastaaPoista
  65. http://step-by-step-nea.blogspot.fi/

    Blogia kirjoittelee 14-vuotias tyttö. Blogi käsittelee omaa elämääni, kuulumisiani ja mistä ikinä keksinkään kirjoitella :-) Kirjoitan blogiani perjaatteessa itselleni, on mukava aina mennä esim. purkamaan viikon tapahtumat blogiin kuvien ja tekstin avulla, mutta kuitenkin olisi mukava kirjoitella suuremallekin lukijakunnalla :-)

    VastaaPoista
  66. 1. Minä eli Essi
    2. Lifestyle ja vaatteet
    3. Luulen että moni tykkää blogista hyvien ja laadukkaidenkuvien vuoksi :)

    http://esminn.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)