keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Travellover maailmalla

Hei vaan!

Huolimatta siitä, että kirjoitin tänään poikkeuksellisesti jo yhden postauksen blogikiusaamisesta, on aika esitellä päivän blogi. Tänään esittelyvuorossa on aivan käsittämättömän matkustuskuumeen nostattava matkablogi.

Travellover maailmalla



Blogia kirjoittaa hieman alle nelikymppinen Annika, joka omien sanojensa mukaan ei reppureissaa, eikä valmismatkaile vaan seikkailee. Travelloverin matkustusfilosofiasta löytyy seuraava poiminta:

"Matkakohteeni valikoituvat useimmiten sen perusteella, mihin saa halpoja lentoja, ei niinkään sen, mihin varsinaisesti tekisi mieli. Riemastuttavaa on löytää halvat lennot, hinta-laatusuhteeltaan oivallinen hotelli, kulmia, joilla ei kuule suomea, kuppiloita, joiden ruokalistaa ei ymmärrä mutta joissa ruoka on taivaallista, alennusmyyntejä, paikkoja, jotka vetävät hiljaisiksi ja sanattomiksi. Toisaalta uuden näkeminen innostaa aina. En bongaile paikkoja, matkusta vartavasten johonkin jonkin pisteen takia, niitä kertyy kyllä, kun maailmalla kulkee".





Tavoitteena Annikalla on nähdä 100 maata. Blogin aloittaessaan vuonna 2012 hän oli käynyt 69:ssä maassa. Tämän jälkeen määrä on kasvanut 87:ään maahan. Käydyksi maaksi hän laskee maan, jossa on syönyt lounasta ja nähnyt kohdekaupungista jotain oleellista. Tällä hetkellä Annika matkailee Italiassa.

Miksi blogi on hyvä?

Postaukset matkakohteista ovat erittäin kattavia. Tietoa saa hotelleista, hintatasosta, shoppailumahdollisuuksista ja ravintoloista. Kohteista saa jokainen hyviä vinkkejä siitä huolimatta, millä periaatteella itse on matkustamassa.



Päivitystahti on matkablogille harvinaiseen tapaan tiivistä. Postauksia tulee keskimäärin 20 kuukaudessa ja niiden laatu on hyvän tasainen. Postauksissa on paljon kauniita kuvia, jotka tukevat tekstiä erinomaisesti.


Jos jostain tätä blogia pitäisi moittia, niin matkakuumeen lietsomisesta. Onneksi täällä Suomessakin on kaunis sää, ikkunasta näkymä pihatielle ja 90-luvun huikeaan rakennusarkkitehtuuriin. En tunne tällä hetkellä itseäni lainkaan katkeroituneeksi. Kannattaa muuten katsoa blogin "Tavoitteena sata maata"-lista. Maiden nimiä klikkaamalla pääsee suoraan kyseistä maata käsittelevään postaukseen. 

Onko blogi jollekin jo tuttu? Mihin Annikan reissumaista haluaisit itsekin matkustaa? Minä ainakin menisin Meksikoon.

(Kaikki kuvat on kopioitu Travellover maailmalla-blogista).

- dannie

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että herätän kuumetta! :) Terveisiä Keniasta! Tämä kesä on ollut varsinaista sinkoilua, sitä mistä eniten pidän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä herätät, etkä varmasti pelkästään minussa :) Antoisia hetkiä Keniaan ja muualle maailmaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi :)